Kihlajuhla-juttuja

Puuh! Viimeisestä tiukasta työviikosta selvitty! Loma alkaa myös tänä vuonna Porissa ja Kirjurinluodolta, ah että tätä on odotettu!

Ennen kesälaitumelle kirmaisemista yritettiin sulhasen kanssa vielä  hoitaa joitain hääasioita pois päiväjärjestyksestä. Edellisviikolla saimmekin hankittua vihkisormukset (jeij!) ja kävimme myös seurakuntatoimistolla täyttämässä esteidentutkintalomakkeen. Saatiin samalla keikalla myös varattua päivämäärä kuulutuksille.

Osan nyt alkavaa lomaa tulemme viettämään sulhasen kotikulmilla, ja olemme kutsuneet kasalle kaikki sieltä päin kotoisin olevat ystävät perheineen viettämään pienimuotoista kihlajuhlaa. Tämä järjestely sopii niin meille kun monelle juhliin tuleville hyvin. Me toivomme nimittäin (lähes) lapsivapaita häitä ja monella sulhasen kaveriporukan jengistä pikkuväkeä on jo siunaantunut. Osalla olisi meidän häiden aikana ihan vain pari kuukautta vanhoja nyyttejä, jolloin kokonaiseksi viikonlopuksi Helsinkiin matkustaminen voisi olla ongelmallisempaa.

Näihin kihlajuhliin emme ole uhranneet liikaa aikaa, mutta joitakin inspiraatiokuvia kansiooni on kuitenkin eksynyt…

Onko teillä muuten ideoita johonkin vieraskirjamaiseen juttuun, johon kihlajuhliin tulevat vieraat voisivat kirjoittaa, jota voisimme käyttää myös häissä? 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s