Avioliitto- nykyihmisen radikaali teko?

Loma ja helteet sen kun jatkuvat! Viikonlopun aikana vaihdettiin lomanviettopaikkaa kodin ja pesukoneen kautta, ja nyt jatketaan siis relaamista vielä noin viikon verran ennenkuin työt ja arki pyörähtää taas käyntiin. Ilmeisesti myös jotain on tekeillään koskien minun polttareita. Sulhon puhelin nimittäin soi ja piippaa siihen malliin että kohta voisi jotain tapahtua, jännittävää!!

Tässä loman aikana sain käsiini Trendin heinäkuisen numeron ja siellä kiinnostukseni herätti Hynttyyt yhteen- artikkeli, jossa mietittiin miksi naimisiinmeno nolottaa. Artikkeli kolahti myös minuun, koska kyllähän tässä kihlauksen aikana ja häitä suunnittellessa on tullut kohdattua kaikenlaisia ennakkoluuloja ja asenteita avioliittoa kohtaan.

Vaikka en välttämättä ole vuosia salaa suunnitellut unelmahäitäni, niin olen kuitenkin aina uskonut että oikean ajan tullessa se oikea polvistuu eteeni ja kosii, että menemme sen jälkeen naimisiin ja perustamme pikkuhiljaa perheen. Tässä vaiheessa elämääni ja tämän miehen kanssa naimisiinmeno on mielestäni luonnollinen jatkumo tasapainoiselle suhteelle. Suhteelle jonka olemme itse vapaasti valineet ja joka pohjantuu rakkauteen, luottamukseen ja kumppanuuteen, ja jonka eteen haluamme ja olemme valmiita tekemään työtä. Ajatus siitä että tässä ”siirapinmaisuudessa” olisi jotain noloa, kliseemaista tai epätavallista ei koskaan käynnyt mielessäni.

Ilmeisesti olin väärässä?

Kuten moni morsian tietää heti kihlauksen jälkeen vasemmalta ja oikealta pukkaa ihmisiä jolla on kasapäin vinkkejä, ideoita ja ajatuksia häistä, avioliitosta, perheenperustamisesta…milloin mistäkin ”ajankohtaisesta” aiheesta. Näiden seassa on myös ajoittain niitä avioliittoskeptikoita, joiden mielestä häät, niihin panostettu rahamäärä sekä avioliitto noin yleisesti on pelkkää turhuutta. Tyyliin ”tuo on tuommoista nuoruuden hömppää, mitä järkeä avioliitossa on, sehän kuitenkin päättyy, kauheesti rahaa menee varmaan vaan hukkaan- mut hey hyvä että uskotte rakkauteen!”. Kaikkein paras tähän asti kuulemani kommentti oli henkilöltä joka ihmetteli pappi-valintaamme ”koska hänhän on tunnetusti naispappeutta vastaan, tiedäthän sen?” No, ensinäkin häämme ei ole feministinen kannanotto ja toiseksi tämä pappi nyt sattuu olemaan sekä kaste- että rippipappini ja työssään sangen arvostettu, joten valinta oli itsestään selvä. Mutta mistä tämmöinen oikeus kommentoida meidän avioliittopäätöstä, pappia tai juhlallisuuksia tulee?! Miksi ei tuommoiset tylsät, ja loukkaavat lausunnot voi jättää vaan sikseen?

Tiedän että avoliittojen määrä on kasvamassa ja ehkä avoliitossa elävien oikeuksia ja velvollisuuksia voisikin miettiä uudestaan noin juridiselta kannalta. Toisaalta en voi olla ihmettelemättä miksi avoliitto olisi parempi tai trendikkäämpi vaihtoehto kun avioliitto? Tottakai tämän on varsin yksityinen ja jokaisen parin oma päätös, mutta jos on jo asunto, lapset ja auto (tai vaikka ei olisi) ja suhteeseen on sijoitettu ja siihen haluaa panostaa, niin millä tavalla (paitsi positiivisesti) avioliitto muuttaisi kaiken niin perinpohjin? Vai lisääntyvätkö avoliittojen määrä koska ihminen on sitoutumiskammoinen? Miksi pelkäämme sitoutumista? Ja mitä noloa on siinä että haluaa sitoutua?

Minua ei nolota se että sulhanen polvistu kosiessaan tai se että hän oli pyytänyt kättä isältäni. Ei minua myöskään nolota sanoa että isäni tulee saattamaan minut alttarille. Minua ei nolota mennä naimisiin enkä koe siinä olevan mitään ”tylsän tavallista” mutta en myöskään näe että minun päätös astua aviooon on jonkinlaista kapinaa yhteiskuntaa vastaan, tai ”radikaali kannanotto” kuten artikkelissa mainittiin.  Sen sijaan uskon että naimisiinmenon todellakin voi olla paitsi suurin mahdollinen rakkaudenosoitus myös järkiratkaisu; se tuo monenlaista turvaa ja tasapainoa yhteiseen elämään.

Tämä aihe on tottakai moniulotteisempi kun mitä nyt tähän avauduin, tässä siis nyt vain joitain minun mietteitä. Lukiko kukaan teistä tuota Trendin artikkelia, minkälaisia ajatuksia se herätti teissä? Onko avioliitto radikaali kannanotto? Nolottaako teitä mennä naimisiin?

2 thoughts on “Avioliitto- nykyihmisen radikaali teko?

  1. Hei! Kiitos ihanasta blogista! Luin myös tuon trendin artikkelin ja vihaksi pisti!!
    Aika samoilla linjoilla oon sun kanssa.. Ja nyt 3 viikkoa onnellisesti naimisissa, eikä nololta 😉

    • Heippa Sanni, ja onnea tuoreelle avioparille!

      Joo, minun mielestä toi koko artikkeli oli jollain tavalla myös hyvin yksinkertainen, siinä ei menty millään tavalla pintaa syvemmälle. Esim. olisko vaikka haastattelu jossa sekä avo että aviopari olisi saanut sanoa jotain ollut paikallaan? Toisaalta se oli ehkä tuommoinen lyhyempi lehtijuttu, kirjoitettu yhden toimittajan näkökulmasta, mutta miksi siitä silloin mainostettiin lehden etusivulla niin suuresti. Odotin laajempaa journalistista näkökulmaa. 😉

      Kiitos myös kauniista kommentista ja tervetuloa seuraamaan blogiani jos vielä hääjutut jaksaa kiinnostaa 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s