Meidän häät: Hääpäivän aamu

alex-7

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Jee, perjantaina saatiin kaikki Elise-Anetten ottamat kuvat häistä ja ne on viikonlopun aikana kiertänyt koko perheen ja lähisuvun. Pääsenkin siis vihdoin kertomaan teille meidän hääpäivästä kuvien kera! Ajattelen jakaa päivän teidän kanssa aikajärjestyksessä, eli tästä hääpäivän aamusta pyörähtää käyntiin meidän häät-osio.

Hääpäivänä heräsin 7 tunnin hyvin nukuttujen unien jälkeen noin kahdeksalta meillä kotoa. Kaasoni K oli tullut meille edellisenä iltana ja hänen sekä toisen läheisen ystäväni J;n kanssa vietimme perjantaina leffa-iltaa, joka oli paras tapa rentoutua ja valmistautua suureen päivään. Sulho heitettiin perjantai-illalla taxiin ja hän yöpyi viimeisen yön ”pelkkänä” avomiehenä bestmanin luona.

alex-17

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Koko aamupäivä oli kaikin puolin yllättävän rento enkä tuntenut oikeastaan minkäänlaista jännitystä. Söimme K;n kanssa aamiaista (en itse asiassa muista mitä?) ja mietimme miten Macarenan askeleet menevät odotellessamme Olet ihanan tyttöjä Jessicaa ja Suvi-Annea. Yksi syy miksi päätin varata hääkampauksen ja meikin juuri Olet ihanaa, oli selkeän hinnoittelun lisäksi juuri tämä heidän tarjoama ”lisäpalvelu”, eli he tulevat asiakkaan luokse jos näin toivotaan.

alex-4

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Meikki ja hiukset oli kummallakin valmiina jo puoli kahdentoista maissa, jolloin katsottiin toisiamme K;n kanssa ja mietittiin että mitäs me nyt tehdään? Aikaa tuntui tässä vaiheessa olevan vielä hurjasti. K;n veli ”hieroja” oli taas palkattu töihin juoksupojaksi (Tack Dudde!), ja hän hakikin meille lounasta. Elise-Anette tuli noin yhdeltä ja otimme vielä vähän valmistelukuvia. Viimeinen tunti kotona meni ihan hujauksessa, pukeutuminen meni vaivattomasti ja niin olikin jo aika hypätä Helsinki Limon auton kyytiin ja lähteä kirkolle odottelemaan…

alex-29

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

4 thoughts on “Meidän häät: Hääpäivän aamu

    • Tack 🙂 Joo, jag var själv också förvånad i och med att jag också hade en främmande (K) i samma säng 🙂 Tror att jag bara var så säker på att inget kommer att gå helt perfekt men allting kommer att gå bra att jag hellre sov än stressade. Som tur har jag också en helt extrem bra intränad talang att sova väl 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s