Kun Helsinki taakse jäi…

Uusi kotikatu

Tulevana sunnuntaina olen ollut viikon täällä uudessa kotikaupungissa ja uudessa kotikolossa. Sunnuntaina kun tulin kotikatua peitti vielä hentoinen lumikerros, joka on kuitenkin tässä viikon mittaan sulanut aamuaurinkon paisteessa. Tukholmassa kevät tekee jo kovasti tuloaan, toivottavasti ei iske takatalvi.

Mies oli alkuviikosta täällä, ja silloin tehtiin semmoisia kivoja lomajuttuja yhdessä; käytiin leffassa keskellä päivää, kavereilla syömässä ja tutustuttiin uusiin kotikulmiini. Keskiviikkona kävin Skatteverketillä näyttäytymässä ja anomassa henkilötunnusta, ja torstaina vierailin J;n kanssa maailman suurimassa Ikeassa, eli tottakai Kungens kurvanissa. Sen ohessa olen juossut kodin ja lähiostarin väliä ja ostanut milloin mitäkin tarpeellista; hammasharjan, helmalakana, shampoota, hupparin, vasaran, punkkua… Hyvä että on kaikki palvelut lähellä! Jostain pitäisi vielä hankkia pankkitili ja jumppakortti, mutta niiden saaminen saattaa olla kiinni henkilötunnuksen saamisesta, johon pahimmassa tapauksessa menee yli kuukausi!

Vasta tänään on ollut ensimmäinen n.s. vapaapäivä ja olenkin antanut itselleni aikaa vaan olla. Viiden päivän hedari on loppunut joten nyt alkaa varmaan pää ja kroppakin pikkuhiljaa asennoitumaan uuteen. Vaikka Ruotsi monessa asiassa on ihan samanlainen maa kun Suomi niin uuden oppiminen vie vaan paljon energiaa. Kotona, eli Suomessa, kaikki menee niin rutiinilla; Tällä bussilla tonne, tuota maitoa kaupasta, tuonne ja takasin lenkille. Tuntuu että aivot raksuttavat nyt erityisen tehokkaasti, mikä on sangen virkistävää!

Olen viime päivinä miettinyt paljon sitä mitä koti merkitsee ja miten nopeasti ihminen asettuu aloilleen ja alkaa luomaan rutiineja. Harva asia täällä uudessa kodissa muistuttaa nimittäin Helsingin kotia, mutta jotenkin aistin tämän jo kodiksi. Mikä tekee kodin? Onko se tavarat vai tunnelma vai se että paikkaan saa ikään kuin jättää jonkin jäljen itsestään? En tiedä, ehkä näiden yhdistelmä?

Koti-ikävä ei vielä ole päässyt yllättämään, ehkä juuri siksi että on ollut koko ajan jotain tekemistä. Tai sitten vaan sen takia, että internet on keksitty ja voi olla yhteydessä periaatteessa non-stoppina haha! Tänään meillä oli miehen kanssa mini-fredagsmys Skypen edessä-  toimi ihan kiitettävästi.

Mistään arkirutiineista en voi vielä puhua, mutta nopeasti niitäkin alkaa kaipailemaan. Keskiviikkona teki jo mieli soittaa uuteen duuniin ja kysyä sopisiko tulla jo pari päivää ennakkoon 😀 Kohta on kuitenkin jo maanantai ja ensimmäinen päivä uudessa työssä!