Kirjoittelin tässä postauksessa hieman ajatuksia häihin liittyvästä ulkoisesta kaunistautumisesta ja nyt ajattelin hieman jatkaa samaa aihetta ja kirjoittaa hääkampaus-ideoista.
Tällä hetkellä hiukseni ovat ihan mukavan pituiset, pikkasen olkapäiden yli. Monien vuosien aikana vaalensin hiuksia, mutta viimeisen vuoden aikana olen onnistuneesti kasvattanut omaa hiusväriä takaisin. Se meni loppujen lopuksi aika mutkattomasti ombre-värjäystrendin siivellä, ja tässä kevään aikana kampaaja värjäsi sitten loput blondit latvani n.s. oman värisiksi, eli vaalean ruskeaksi. Sen lisäksi että olen siis ottanut taukoa hiusten jatkuvasta värjäämisestä olen myös keväästä lähtien vähentänyt hiustenkuivaajan, suoristusraudan ja muotoilutuotteiden käyttöä sekä panostanut kosteuttaviin ja hoitaviin hiustuotteisiin. Kesä tottakai jätti omat jälkensä, mutta loman jälkeen aurinkon tekemä vaaleampi lopputulos on ainakin luonnollisen ja terveen näköinen. Nyt hiukseni voivat paaaljon paremmin (vaikkakin niitä edelleen irtoilee vähintään sata hiusta päivässä) ja minäkin olen tottunut tähän luonnolliseen omaan hiusväriin. Moni uudempi tuttavuus onkin ihmetellyt hiusväriäni, koska ilmeisesti luoneeltani olen enemmän blondi kun brunetti…Mitä ilmeisemmin meidän häissä nähdään kuitenkin enemmän tummahiuksinen morsian kun vaalea semmoinen. Tämä väri tuntuu omalta ja se sopii ihonväriini sekä silmiini.
Olen melkoisen varma siitä, että haluan häihin semmoisen kampauksen jossa hiukset ovat kokonaan kiinni. Melkein kamalinta mitä tiedän on nimittäin hiukset, jotka liimaantuvat hikiseen niskaan/ roikkuvat silmillä – minulla on harvoin hiukset auki ja silloinkin hiuskriisiä varten aina vara-ponnari lompakossa. Häihin olen ajatellut jonkinnäköistä niskanutturaa. Haluan sivujakauksen mutta jotenkin meidän on varmistettava ettei kampaus lähde purkaantumaan niin että loppuillasta saan sutia hiussortuvia naamalta. Tukassa saisi mielellään olla pikkasen volyymia päälaella, ja olla sopiva välimuoto sliipatun simppelin ja hieman rennomman boheemin nutturan välillä. Kamppailu hunnun, hiuskorun ja kukan välillä jatkuu (hiuskoru johtaa)…
Minkälaisia ”vaatimuksia” teillä on juhlakampakselle?