This Lovely September ehdolla kahdessa (!) WBA’15 kategoriassa

haablogi2015_levea

Ou my gaad, siis mitäh?

Edellistä postausta kirjoittaessa (joulukuussa! hyi minua!) en todellakaan uskonut että minun pikkuinen häähömppäblogi päätyisi Love me do-häämessujen Wedding Blog Awardsin ehdokaslistalle, ja ihan kahdessa sarjassa! Blogini on ehdolla vuoden hääblogiksi ja vuoden uudeksi tulokkaaksi!?

Kiitos tästä kuuluu tottakai sinulle, lukijalleni- olen todella otettu! On ilo ja kunnia saada olla mukana ehdokaslistalla muiden taidokkaiden ja kauniiden hääblogien parissa. Ja tottakai tämä ehdokkuus tekee minut suunnattoman iloiseksi, ihanaa että pidätte blogistani! Tämä ehdokkuus osoittaa, että kaikki se työ jonka blogin eteen olen tehnyt, on ollut sen arvoista. Ihan mieletöntä, KIITOS KIITOS KIITOS!

Kaikki blogiehdokkaat löydät Love me do;n kotisivuilta ja voit äänestää omia suosikkiblogejasi täällä. Äänestys päättyy 1.2.2015. Äänestää voi kerran päivässä kussakin kategoriassa, halutessaan voit antaa äänesi useammalle kuin yhdelle ehdokkalle, kuitenkin vain kerran vuorokaudessa per ehdokas. Nyt siis näppikset kuumina äänestämään!

Sanottiin tahdon!

InstagramCapture_e1f0688e-bbfa-41ce-8e39-e8ff1dec468b

Lauantai oli ihana, aurinkoinen, tuulinen, lämminhenkinen ja aivan meidän näköinen päivä! Onnea on jakaa tämä erityinen hetki, ja elämänmuutos, kaikkein tärkeimpien ja rakkaimpien kanssa.

Sunnuntaina iski ihan mieletön kaikki voimat vievä väsymys. Oli niin kaikkensa antanut olo, eli kyllä häämatka tuli tarpeeseen. Helsinki-Vantaalla nukahdin jo ennen safety demoa. Häämatka ei kuitenkaan alkanut ihan niinkuin elokuvissa. Ensiksi meidät uudelleenreititettiin Wienin kautta, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli lentää Frankfurtin kautta. Tämä ei sinäänsä ollut mikään sen suurempi ongelma. Olimme itse asiassa perillä Florensissa vain 7 minuuttia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta ihan kiitettävät kompensaatiot taskuissamme, mutta miehen matkalaukku päätti sitten jäädä kiertelemään hetkeksi emmekä ole sitä vieläkään saanneet. Fiilistä kohotti kuitenkin kivasti se että perillä lomakohteessa odotti valoisa parvekkeellinen huone merinäköalalla ja pullo skumppaa. Kuten joku jo sanoi ”jos on häämatkalla ja on lämmin niin mihin niitä vaatteita tarvitaan…”

Fiiliksiä hääviikon maanantaina

Ööh, siis nyt on jo hääviikko?!

Viime viikolla riitti kyllä tekemistä, ja kieltämättä pieni bridezilla-maisuus nostatti päätään. Oli todella stressaantunut olo, lähinä työn takia- maailmanhan on oltava valmiiksi rakennettu ennen tällä viikolla alkavaa häälomaa. Ahdisti, itketti, päätä särki. Tekemättömien asioiden lista tuntui mahdottoman pitkältä. Pienet muutokset aikatauluissa vaikuttivat jättimäisiltä ongelmilta ja mietin pariin otteeseen saadaankohan me näitä häitä ylipäätänsä kasaan.

Lauantai-iltana kun painoin kotioven kiinni pitkän päivän jälkeen iski rauhallisuuden tunne. Päänsärky katosi ja tuli jotenkin levollinen olo. Se tunne vahvistui sunnuntain aikana; nämä juhlat on nyt niin valmiiksi tehdyt kun me saadaan ne tehtyä. Mitä nyt pari ohjelmalehteä vielä tekemättä ja joitain pikku-ostoksia. Kaason ja Bemun briiffaamista. Semmoista oikeasti pientä. Juuri nyt olo on aika tyyni kaiken suhteen.

Toki katastrooffin aineksiakin löytyy ja kriisit pitää ennakoida. Entä jos hääpuku ei mahdu hääpäivänä päälle? Tai meidän vihkikirkon julkisivuremppa ei koskaan, tai siis ennen häitä, valmistu? Vaihdetaanko me siinä tapauksessa vielä kerran vihkipaikkaa vain menemmekö remonttipölyssä naimisiin? Sulhanen on valitellut flunssaoireita, eikä kai me enään ehditä mitään sairastelemaan. Tänään on satanut ihan koko päivänä, minne katosivat ne upeat syyspäivät joita mekin odotamme hääpäivänä? Kenelle voisi mailata ja pyytää kaunista, poutaista säätä lauantaille?

Miten ihmeessä yhdeksän kuukautta on mennyt näin nopeasti? Justhan me mentiin kihloihin, sählättiin erilaisten suunnitelmamuutosten kanssa ja aloin kirjoittamaan tätä blogia. Ja nyt olisi siis alle 7 päivää kunnes mennään naimisiin!

Kirkossa kuulutettua

Tänään tallusteltiin kaksistaan Johanneksenkirkkoon kuuntelemaan kuulutuksia. En ollut sen enempää tutustunut kuulutusperinteeseen ja sen takia en oikein tiennyt mitä odottaa, eli millä tavalla nämä meidän avioliittoaikeet nyt siellä koti-kirkossa kuulutettaisiin. Kuulutukset on vanha tapa, jonka tarkoituksena oli välittää viestiä avioliittoon aikovien nimistä, nykyään pakollinen avioliiton esteiden tutkinta ajaa ikäänkuin saman asian. Nykyään kuulutuksilla tarkoitetaankin ainoastaan sitä, että vihkiparin nimet luetaan sunnuntain jumalanpalveluksen esiruokouksen yhteydessä. Kun meidän nimet sitten mainittiin esiruokouksen yhteydessä oli se itse asiassa aika herkkä ja koskettava hetki, taisi ihan tippa tulla linssiin. Niisk!

Kirkolta jatkoimme hääsateenvarjo-ostosten kautta kuuliaskahveille mäcciin- ihanan romanttista ja morsiusdietti kiittää! 😉 Nyt nukkumaan koska huomenna alkaa HÄÄVIIKKO!! Älytöntä!

Meidän tarina valokuvina

Me ollaan jo jonkin aikaa mietitty, että haluaisimme jollain hauskalla tavalla häissä kertoa meidän yhteisestä ajasta parina. Hääpäivänä meillä tosiaan tulee täyteen neljä vuotta ekoista treffeistä, ja kyllä jo näinkin lyhyessä ajassa on ehtinyt tapahtumaan yhtä sun toista. Olisi kiva jakaa meidän huippuhetket häihin kutsutuiden vieraiden kanssa. Vaikka moni tuntee meidän storyn ja on kuullut siitä jo kaiken niin joukossa on myös semmoisia ystäviä kummankin puolelta jotka eivät tunne meitä parina kovin hyvin.

Itse kuvien valkkaaminen ei varmaan ole niin vaikeaa, meistä löytyy yhteensä ehkä kolme onnistunutta otosta näiltä vuosilta hahaa. Sitten pitäisi vaan miettiä minkälaisessa muodossa ne voisi esitellä vieraille. Yksi helppo vaihtoehto olisi laittaa kuvat kehyksiin ja ripotella niitä pöytiin tai vieraskirjan viereen. Tai sitten voisi tehdä…

Valokuva-albumin…

No aika perus.

Plussana, että pienellä vaivalla saa näpsäkästi omannäköisen kuvakirjan, ja me saisimme samalla itsellemme kivan muiston. Ehkä kirjaa voisi jatkaa sitten vielä häiden jälkeen?  Miinuksena ehkä se ettei vieraat välttämättä huomaa/ löydä kirjaa jos siitä ei erikseen mainitse. Jos jotain kuvia tuodaan häihin niin nehän on tarkoitus olla esillä, eikä piilossa sivupöydällä. Haluaisin nimittäin että kuvat olisi jotenkin osa muuta juhlasomistusta, josta päästäänkin jouhevasti seuraavaan vaihtoehtoon nimittäin…

Valokuvaseinän…

Hauska! Ja helppo integroida muuhun somistukseen. Tästäkin jäisi meille muisto, kuvat voisi sitten liittää mahdolliseen hää-albumiin myöhemmin. Toki tästä syntyisi n.s. yksi ylimääräinen työvaihe; kuvien suoraan albumiin siirtämisen sijasta ne laitettaisiin ensiksi esille. Hmmm….

Valokuvaseinän voisi tehdä pienemmässä muodossa vaikka vanhoihin kehyksiin, tai sitten kokonaiselle seinälle. Löytyisiköhän netistä muuten jotain ilmaista kuvankäsittelyohjelmaa jossa valokuvista voisi tehdä enemmän tuommoisia Instagram tai Polaroid-muotoisia? Polaroidmuotoiseen kuvaan voisi sitten kirjoittaa jotain kivaa joka kertoisi kuvasta ja tilanteesta jolloin kuva on otettu.

Aikajanan….

Valokuvat voisi olla ohjelmalehdessa osana rakkaustarinan aikajanaa –  jokaisen ”tärkeän” päivämäärän viereen voisi liittää kuvan. Se tosin vaatii että juuri näistä hetkistä tai about sen aikaisia valokuvia löytyy. Mutta olisiko kuitekin kivempi että kuvia olisi reilusti? Entä tulisiko kuvista liian pienet A5 kokoisessa ohjelmalehdessä?

Onko teillä ollut kuvia hääparista jollakin tavalla esillä häissä? Minkälaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?

Avioliitto- nykyihmisen radikaali teko?

Loma ja helteet sen kun jatkuvat! Viikonlopun aikana vaihdettiin lomanviettopaikkaa kodin ja pesukoneen kautta, ja nyt jatketaan siis relaamista vielä noin viikon verran ennenkuin työt ja arki pyörähtää taas käyntiin. Ilmeisesti myös jotain on tekeillään koskien minun polttareita. Sulhon puhelin nimittäin soi ja piippaa siihen malliin että kohta voisi jotain tapahtua, jännittävää!!

Tässä loman aikana sain käsiini Trendin heinäkuisen numeron ja siellä kiinnostukseni herätti Hynttyyt yhteen- artikkeli, jossa mietittiin miksi naimisiinmeno nolottaa. Artikkeli kolahti myös minuun, koska kyllähän tässä kihlauksen aikana ja häitä suunnittellessa on tullut kohdattua kaikenlaisia ennakkoluuloja ja asenteita avioliittoa kohtaan.

Vaikka en välttämättä ole vuosia salaa suunnitellut unelmahäitäni, niin olen kuitenkin aina uskonut että oikean ajan tullessa se oikea polvistuu eteeni ja kosii, että menemme sen jälkeen naimisiin ja perustamme pikkuhiljaa perheen. Tässä vaiheessa elämääni ja tämän miehen kanssa naimisiinmeno on mielestäni luonnollinen jatkumo tasapainoiselle suhteelle. Suhteelle jonka olemme itse vapaasti valineet ja joka pohjantuu rakkauteen, luottamukseen ja kumppanuuteen, ja jonka eteen haluamme ja olemme valmiita tekemään työtä. Ajatus siitä että tässä ”siirapinmaisuudessa” olisi jotain noloa, kliseemaista tai epätavallista ei koskaan käynnyt mielessäni.

Ilmeisesti olin väärässä?

Kuten moni morsian tietää heti kihlauksen jälkeen vasemmalta ja oikealta pukkaa ihmisiä jolla on kasapäin vinkkejä, ideoita ja ajatuksia häistä, avioliitosta, perheenperustamisesta…milloin mistäkin ”ajankohtaisesta” aiheesta. Näiden seassa on myös ajoittain niitä avioliittoskeptikoita, joiden mielestä häät, niihin panostettu rahamäärä sekä avioliitto noin yleisesti on pelkkää turhuutta. Tyyliin ”tuo on tuommoista nuoruuden hömppää, mitä järkeä avioliitossa on, sehän kuitenkin päättyy, kauheesti rahaa menee varmaan vaan hukkaan- mut hey hyvä että uskotte rakkauteen!”. Kaikkein paras tähän asti kuulemani kommentti oli henkilöltä joka ihmetteli pappi-valintaamme ”koska hänhän on tunnetusti naispappeutta vastaan, tiedäthän sen?” No, ensinäkin häämme ei ole feministinen kannanotto ja toiseksi tämä pappi nyt sattuu olemaan sekä kaste- että rippipappini ja työssään sangen arvostettu, joten valinta oli itsestään selvä. Mutta mistä tämmöinen oikeus kommentoida meidän avioliittopäätöstä, pappia tai juhlallisuuksia tulee?! Miksi ei tuommoiset tylsät, ja loukkaavat lausunnot voi jättää vaan sikseen?

Tiedän että avoliittojen määrä on kasvamassa ja ehkä avoliitossa elävien oikeuksia ja velvollisuuksia voisikin miettiä uudestaan noin juridiselta kannalta. Toisaalta en voi olla ihmettelemättä miksi avoliitto olisi parempi tai trendikkäämpi vaihtoehto kun avioliitto? Tottakai tämän on varsin yksityinen ja jokaisen parin oma päätös, mutta jos on jo asunto, lapset ja auto (tai vaikka ei olisi) ja suhteeseen on sijoitettu ja siihen haluaa panostaa, niin millä tavalla (paitsi positiivisesti) avioliitto muuttaisi kaiken niin perinpohjin? Vai lisääntyvätkö avoliittojen määrä koska ihminen on sitoutumiskammoinen? Miksi pelkäämme sitoutumista? Ja mitä noloa on siinä että haluaa sitoutua?

Minua ei nolota se että sulhanen polvistu kosiessaan tai se että hän oli pyytänyt kättä isältäni. Ei minua myöskään nolota sanoa että isäni tulee saattamaan minut alttarille. Minua ei nolota mennä naimisiin enkä koe siinä olevan mitään ”tylsän tavallista” mutta en myöskään näe että minun päätös astua aviooon on jonkinlaista kapinaa yhteiskuntaa vastaan, tai ”radikaali kannanotto” kuten artikkelissa mainittiin.  Sen sijaan uskon että naimisiinmenon todellakin voi olla paitsi suurin mahdollinen rakkaudenosoitus myös järkiratkaisu; se tuo monenlaista turvaa ja tasapainoa yhteiseen elämään.

Tämä aihe on tottakai moniulotteisempi kun mitä nyt tähän avauduin, tässä siis nyt vain joitain minun mietteitä. Lukiko kukaan teistä tuota Trendin artikkelia, minkälaisia ajatuksia se herätti teissä? Onko avioliitto radikaali kannanotto? Nolottaako teitä mennä naimisiin?

Sinun, minun, meidän nimi

Sukunimiasiat ovat olleet meidän talon kuuma puheenaihe jo pitkään ja olen miettinyt paljon mitä nimi merkitsee minulle ja yleisesti yhteiskunnassa. Nimi on monelle hyvin henkilökohtainen asia, se on ainakin minulle iso osa identtiteettiäni. Kaikki tuntee minut tällä nimellä, tunnen itse itseni tällä nimellä. Toisaalta nimi on vain nimi. Sillä tunnistetaan ihmiset toisistaan, se on henkilötunnuksen tapainen. Mutta miltä minusta tuntuisi herätä huomenna vaikka Salla-nimisenä?  Minkälainen tämä Salla olisi? Kuin minä, vai joku ihan muu?

Suomen nimilaissa lukee,  että avioliiton solmivat puolisot

  • voivat ottaa yhteisen nimen, jonka täytyy olla jommankumman sukunimi. Tämä nimi ei saa olla minkään aiemman avioliiton kautta saatu nimi.
  • voivat säilyttää omat nimensä, jotka heillä on naimisiin mennessä
  • voivat ottaa yhteisen nimen, jolloin se puoliso jonka nimi muuttuu, voi ottaa itselleen yhdysnimen Maija/Markku Vanhanimi-Uusinimi.Vanhan nimen on oltava uuden nimen edellä ja tässä ”vanha nimi” voi olla joko tyttönimi tai se nimi, joka hänellä on naimisiin mennessä (esimerkiksi edellisestä avioliitosta jäänyt nimi). Tässä kuitenkin minun sukunimeni onkin sitten poikkeus sääntöön; sukunimeni on suojattu ja sitä voi käyttää ainoastaan sukuun syntyvä, eli sulhanen ei voi ottaa minun sukunimeä.

Meille jää siis vaihtoehdoksi että a) minä otan miehen sukunimen ja käytän ainoastaan sitä b) pidän oman tyttönimeni c) otan yhdistelmänimen joka koostuu tyttönimestäni ja sulhasen sukunimestä. *

Meillä molemmilla on aika erikoiset sukunimet. Selvitin väestörekisterin nimipalvelun kautta, että sulhasen sukunimeä käyttää nykyisin 89 henkilöä, kun taas minun sukunimeä käyttää (ainoastaan!) 21 henkilöä. Tätä argumenttia käyttäen olen yrittänyt puoltaa sitä, että pitäisin oman tyttönimeni tai mahdollisesti ottaisin yhdistelmäsukunimen ikään kuin kunnianosoituksena meidän molempien sukunimiä kohtaan. Yhdistelmäsukunimi ei mielestäni edes olisi mikään kompromissi, vaan ihan toimiva ja kaunis yhdistelmä – tosin nimestäni tulisi ihan megapitkä ja se ei varmasti edes kokonaisuudessaan mahtuisi esim. pankkikorttiin tai yleisempiin lomakkeisiin. Sulhasen toiveena olisi, että ottaisin hänen sukunimensä, ja hän motivoi mielipidettään sillä, että tulevaisuudessa koko perheellä olisi yhteinen nimi. Olenkin tässä nyt miettinyt jos voisin ottaa virallisesti yhdistelmänimen ja käyttää arjessa sulhasen sukunimeä. Tälle idealle sulhanenkin on lämmennyt ja minä tietäisin että vanha nimi olisi siellä jossain turvassa ja tallessa.

Minkälainen tunneside teillä on teidän sukunimiin?  Onko teille itsestään selvää että nainen ottaa naimisiin mennessä miehen sukunimen? Entä mitä mieltä olette yhdiselmänimistä? Ja te jotka jo olette vaihtaneet nimenne, minkälaista elämä on uuden nimen kanssa?

*Bonusvaihtoehtona olisi sitten keksiä ja rekisteröidä aivan uusi sukunimi, vaikka mix match meidän molempien vanhoista nimistä, mutta se tuntuu jo hieman liian radikaalilta…

Alle sata

WP_20140620_11_26_19_Pro

Helsingissä oli hetken jopa aurinkoista juhannus-lumisateen jälkeen…

Tänä vuonna vietettiin pitkästä aikaa cityjuhannusta. Vaihtoehtona oli telttaila Vaasan saaristossa, ja jotenkin yllättäen automatka sinne alkoi tuntumaan ylitsepääsemättömän pitkältä… Tarkoituksena oli viettää viikonloppu ilman mitään suunnitelmia, mutta jotenkin eksyttiin perjantaina Suomenlinna-picknickin jälkeen kotibileisiin Kallioon ja lauantaina järkättiin ex temporee post-jussijuhlat meidän olohuoneessa. Ah, oli muuten aika ihanaa nukkua omassa sängyssä ja kuunnella kun sade ropisee ikkunanlaudalle eikä telttakankaaseen. 😉

Juhannus on kuitenkin meille vähän ”tavallista” pyhää juhlallisempi, me nimittäin vietetään silloin seurustelun aloittamis-vuosipäivää. Ei kai näitä juhlallisuuksia voi olla liikaa? Me ainakin juhlitaan molempien synttäreiden ja joulun lisäksi myös ekojen treffien vuosipäivää sekä tätä seurustelunaloitusvuosipäivää ja toivottavasti tulevaisuudessa kihlapäivää sekä hääpäivää (duh!) hehe.

Tämän juhannusviikonlopun aikana ylittyi muuten taas yksi häitä edeltävä rajapyykki. Nyt on nimittäin alle sata päivää häihin! Sanoisin että fiilis on aika kohdillaan, varsinkin kun saatiin torstai illalla kutsut painoon! Nyt siis vaan kirjekuoria ja postimerkkejä metsästämään.

Neljät häät ja…

WP_20140611_011

Houh, myönnettäköön että viime viikolla tunsin pientä häästressiä (varoitus siis aikamoisesta sekamelskapostauksesta!)

Olen niin kärsimätön ja haluaisin hoitaa kaikki vielä tekemättömät asiat kerralla alta pois. Tämä on tietenkin mahdotonta. Jos laskuun vielä lisää pienet (okei, minipienet) vastoinkäymiset niin suunnittelusta tulee enemmän työntäyteinen taakka kun jotain hauskaa ja iloista. No, ei Roomaakaan rakennettu päivässä, ja sulhanenkin yritti viime viikolla muistuttaa että nämä ovat ”vaan” häät (…johon minä tottakai aikuismaisesti vastasin että eihän ole, ja minulle on tärkeää…. ja minä haluan…. blaah blaah blaah…) Mutta tottahan se on, häät ovat juhlat. Ehkä elämän tärkeimmät juhlat, mutta jos ollaan realisteja (boring!) niin juhlakutsussa ollut postimerkki harvemmin määrää sen miten hyvät juhlat itsessään ovat?

Toissa yönä näin myös ensimmäisen hääunen, tai – painajaisen. Unessa meillä oli kirkkoharjoitukset ihan hassussa vaalean puun sävysessä kirkossa. Harjoitus suoritettiin niin että minulla oli hääpuku päällä. Jostain syystä morsiushuone oli kirkkosalin parvekkeella ja kun lähdimme isäni kanssa kulkemaan rappusia alas kohti kirkkokäytävää ja alttaria jossa sulhanen odotti (joka oli se joka todellisuudessakin) niin mekkoni oli niin kireä jalkojeni ympärillä etten päässyt liikkumaan. Ihan kamala tunne etten pääse eteenpäin vaikka haluaisinkin! Mitä ihmettä nämä unet tarkoittavat?

Koko ajan tapahtuu kuitenkin pientä ”edistystä”. Meidän hääviinit ja muut alkoholipitoiset juomat seilaavat paraikaa maihin Suomeen. Jess, yksi juttu vähemmän to do-listalla! Aiheesta on tulossa ihan oma postaus kunhan rahti on purettu. Ja hassua kyllä tähän tarinaan kuuluu yhdet hautajaiset -toivottavasti tämän vuoden ainoat.

Viime viikkoinen kukkakauppavisiitti Bulevardin Form & Floraan oli myös hyödyllinen ja hauska tapaaminen, samoin tiistainen suunnittelupalaveri Uudenmaankadun Inbloomin kanssa, josta sain myös pari hyvää vinkkiä ihan muihin häihin liittyviin juttuihin.

Meille on myös viikon sisällä saapunut neljä hääkutsua ystäviemme häihin – hyvänä muistutuksena siitä, että meidän kutsut ovat vielä aivan levällään. Tosin nämä muiden kutsut eivät suoranaisesti ole stressannut minua, vaan paremminkin muistuttanut siitä,  että häitä on yhtä monia kun on hääparejakin, ja että kaikki tekee omalla tavallaan. Hauskaa oli myös nähdä eri uskontokuntien kutsuperinnettä. Yksi kutsu saapui Singaporesta (jonne emme valitettavasti pääse lähtemään), toiset ovat katoliset häät täällä Helsingissä ja kolmannet ja neljännet evangelis-lutherilaiset Helsingissä ja Vantaalla. Laskin myös huvin vuoksi monissa häissä olemme olleet vieraina -yhdessä tai erikseen- sinä aikana kun ollaan seurusteltu. Omat häät tulee olemaan viidennettoista häät neljän vuoden aikana, aikamoista! Miten paljon rakkauden ja tunteiden täyteisiä hetkiä olemmekin saanneet viettää ystäviemme kanssa!

Oletteko te jo rutinoituneita häävieraita? Mikä on se juttu joka teillä jää häistä eniten mieleen?

Anopin kanssa Amsterdamissa

InstagramCapture_5d4d729e-4bb9-4d2b-be80-7092eb1e6a36_jpg (1)

Ihana viikonloppu takana!

Perjantai-iltapäivällä otetiin tulevan kälyni (ja hyvän ystäväni) kanssa suunnaksi Amsterdam jossa treffattiin myös toinen tuleva käly sekä anoppi (!) jotka lensivät Damiin Tukholmasta. Tämä oli ensimmäinen naistenreissu uuden (tulevan) suvun naisten kanssa, ja ideana oli yksinkertaisesti viettää viikonloppu ihan vaan tyttöjen kesken, tutustua toisiimme paremmin ja nähdä kaupunkia. Toki ollaan tavattu monta kertaa aikaisemmin ja vietetty syntymäpäiviä ja jouluja yhdessä, mutta usein mukana peuhaa kuusi alle 10-vee lasta, jolloin aikaa jutusteluun automaattisesti jää vähemmän.

Reissu oli todella onnistunut ja ehdimme lauantain ja sunnuntain aikana tehdä paljon. Coffee Shopit jätettiin ihan suosiolla väliin, mutta kävimme  mm. perus kanavaristeilyllä, shoppailemassa ja istuttiin terasseilla ja nautittiin auringosta. Samaan aikaan ehdittiin hyvin juttelemaan parisuhteista, häistä, avioliitoista, lapsista, tulevaisuuden haaveista….

Amsterdam on jo pitkään ollut minun places to visit-listalla ja kun käly ehdotti alkukeväällä tätä reissua olin heti innoissani lähdössä mukaan. Kukapa ei haluaisi lähteä viikonloppureissuun ja samalla viettää aikaa ihmisten kanssa jotka näkevät vaivaa sen eteen, että he oppisivat tuntemaan minut paremmin ja minä heidät? Minulle merkitsee myös paljon että uusi lähisuku on ottanut minut alusta alkaen niin lämpimästi ja avosylin vastaan, ja toivon todellakin että välit säilyvät näin hyvinä myös tulevaisuudessa.

Minkälaiset välit teillä on puolison suvun kanssa?