DIY: Kenkäkoristeet hääkenkiin

IMG_2166

Hankin hääkengät jo huhtikuun lopussa. Ne ovat ihan tavalliset valkoiset korkokengät jossa on aika maltillinen korko. Tuumin jo silloin että kengät ovat vähän tylsät ja minun makuun liian yksinkertaiset ja siitä lähtien olen silloin tällöin miettinyt tekeväni kenkiin jonkinnäköiset koristeet. Nyt sunnuntaina sain vihdoin aikaiseksi kerätä liimat ja langat kasaan ja alle tunnissa väsäsin aika söötit rusettiklipsit kenkiini. Inspiraatioksi (ja vähän avuksi) käytin tätä Green Wedding Shoes;in ohjetta.

Tein koristeet Eurokankaasta ostetusta silkkinauhasta (metritavaraa), sekä Glitteristä ostetuista klipsikorviksista. Lisäksi hommaan tarvitiin sakset, mittanauha, lankaa, neula ja liimaa. Hintaa koristeille tuli noin 14 € (korvikset 12 €+ jokunen euro nauhasta).

DIY: Kenkäkoristeet TEE NÄIN

IMG_2128

1. Aloita leikkaamalla silkkinauhasta kaksi noin 20 cm pitkää pätkää, sekä 2 noin 15 cm pitkää pätkää. Yhteen rusettiin tulee siis yksi 20 cm pitkä pätkä, sekä yksi 15 cm pitkä pätkä. Näitä rusettin kerroksia voi tottakai tehdä halutessaan myös enemmän.

IMG_2115

2. Sen jälkeen liimaa nauhapätkien päädyt yhteen,  niistä pitäisi tulla neljä pyöreää rinkulaa. Kas näin.

IMG_2131

3. Jotta rinkuloista tulisi enemmän rusetin muotoiset niin ompelin niiden keskikohdan kiinni. Lopputuloksen pitäisi olla jonkinnäköinen kahdeksikko.

IMG_2147

 

4. Aseta sitten kaksi kahdeksikkoa päällekäin ja ompele ne kiinni toisiinsa. Itse ompelin ihan yksinkertaisella ylös-alas tyyppisellä menetelmällä ja aika löysällä langalla. Rusettiin tuli nimittäin kivasti oikeaa muotoa kun lankaa sitten varovasti kiristi.

IMG_2137

5. Viimeistele rusetti koristeella, eli klipsikorviksella. Laita korvakorun sisäpinnalle runsaasti liimaa ja paina rusetti siihen. Anna kuivua kunnolla.

IMG_2154

IMG_2158

IMG_2159

 

Minun mielestä näistä tuli oikein söpöt, kai näissä nyt naikkariin kehtaa mennä?!

Will you be my….

IMG_0038

IMG_0031

maid of honor?

Yksi tärkeimmistä kunniatehtävistä häissä on kaasona ja bestmanina toimiminen. Itse tiesin heti kenet haluan ykköskaasokseni (maid of honor), joten valinta ei ollut vaikea. Näillä näkymin hän on myös ainoa kaasoni ja hyvä niin. Parempaa ja järjestelmällisempää kaasoa kun K on varmasti vaikea löytää. Olemme nuoruudenystäviä ja olemme myös opiskelleet yhdessä, joten tunnen hänen tavan toimia tilanteissa jossa vaaditaan hands on-asennetta. Tiedän että hänen käsissään päivän aikataulussa pysyminen on taattu, hän toimii bestmanien bossina ja juottaa minulle sopivassa suhteessa kuohuvaa ja vettä- puhumattakaan niistä arvokkaista terapiaistunnoista, hääpukumielipiteistä sekä ideointiavusta jonka jo olen häneltä saannut.

Halusin antaa kaasontehtävän en vaan hyvälle ja läheiselle ihmisella vaan myös semmoiselle henkilölle joka on tottunut tilaisuuksien järjestäjä ja johon voin luottaa että hääpäivä sujuu suunnitelmien mukaan. En todellakaan itse halua päivän aikana kertaakaan miettiä että kukakohan siellä nyt ottaa vastaan bändin, missä mun varakengät on ja onko huulipunaa tarttunut hampaisiin. Kaasollani on tämäntyyppiset hommat varmasti hanskassa.

Päätin muistaa tulevaa kaasoani pienellä lahjalla (lue: lahjuksella) kun pyysin häntä tähän kunniatehtävään ja tein hänelle oman bridesmaid-boxin. Itse nappasin idean Something Turquoise– blogista, mutta samanlainen esimerkki löytyy myös Best Day Ever-sivustolta. Itse halusin jo kaasonlahjassa hieman avata tulevaa värimaailmaa kaasolleni ja siksi päätin vuorata laatikkoni oranssilla silkkipaperilla (taisin ostaa sitä Sinellistä). Sisällöksi hankin pari ihanaa kauneusjuttua; vadelmahuulivoiteen ja Kiehl’s vartalovoiteen matkakoossa. Lisäksi laatikosta löytyi suklaata sekä kolme pientä Underberg-snapsia jotka oleellisesti kuuluvat yhteisiin muistoihimme. Lahja oli lähinna symboolinen juttu, mutta se merkkasi kaaso-morsian suhteen virallisesti alkaneeksi.

Oletteko te muistaneet kaasojanne ennen tai jälkeen häiden ja millä tavoin?