Päästä varpaisiin

Jokainen morsian haluaa varmasti hääpäivänään näyttää kaikken parhaamalta, kuten myös allekirjoittanut. Uskon itse että kauneus lähtee sisältä päin (what a cliché, mutta niin totta!) ja pystyn monella elämäntapavalinnalla vaikuttamaan ulkoiseen kauneuteen sekä yleiseen olotilaani.

Hääpäivänä ja osittain jo ennen häitä meinaan kuitenkin turvaantua ammatti-ihmisten osaaviin käsiin. Noin kuukautta ennen häitä tulen käymään kosmetologilla luottopaikassani EL-salongissa Salomonkentällä. Kaasoni on myös varannut meille kynsienhuollon hääviikolle. Tai no huolto hänelle ja jotain poppakonsteja näihin minun tynkiin. Akryylirakenteet minulla on joskus ollut, ja vielä en tiedä haluanko häihin pelkän geelilakkauksen vai myös rakenteet. Ajatukseni on myös geelata varpaankynnet- lähinnä häämatkaa silmällä pitäen. Kävin nyt ennen lomaa ensimmäisen kerran koskaan geelaamassa kynnet ja varpaankynnet ja ainakin näin loman alkupäivät geeli on pysynyt moitteettoman näköisenä. Tästä saattaa tulla uusi addiktio! Harras toiveeni on että kesän rusketus säilyy syyskuuhun asti, muuten on varmaan pakko turvautua solariumin valoon, vaikka en keinotekoisen auringon ystävä olekkaan. Purkki-rusketus on ehkä vähän liian epävarma valinta minulle jolla on paha tapa levittää itseruskettaa ”vähän sinne päin”.

Hääpäiväksi olen myös varannut kaasolleni ja minulle hiustenlaiton sekä meikin salonki  Olet ihanaan. 99 % varmuudella minulla tulee olemaan hiukset kokonaan kiinni. Piikkisuoraan tukkaani on todella vaikea saada mitään volyymiä saatika pysyvää kaunista kiharaa. Hiukset kiinni pärjään toivottavasti koko päivän joutumatta tekemään mitään sen kummempia korjauksia. Luulin muuten jo tietäväni tasan minkälaisen koristeen haluan kampaukseen, mutta nyt emmin hunnun, korun ja kukan välillä…

Totuuden nimessä minua kyllä hieman pelottaa olla toisen ihmisen laitettavana. Olen vain kerran elämässäni käynyt kampaajalla laittamassa juhlakampauksen, ja se oli 10 vuotta sitten ennen vanhojentansseja ja kunnon meikkauksessa en ole koskaan käynnyt (en laske kosmetologihoidon jälkeen tehtävää kevyttä arkimeikkiä kunnon meikkaukseksi).

Aikamoinen helahoito siis tiedossa. Minkälaisia makeovereita te suunnittelette?