Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)
Meidät vihittiin Helsingin Tuomiokirkon kappelissa, joka siis sijatsee torilta katsottuna Tuomiokirkon oikeanpuolisessa paviljongissa. En ollut tietoinen koko kappelin olemassaolosta ennen viime tammikuuta, jolloin kotiseurakuntaani sihteeri esitteli kappelin loistavana vihkipaikkana hieman pienemmille häille. Kappeliin mahtuu 70 henkeä, ja itse kirkkosali sijaitsee paviljongin toisessa kerroksessa, josta avautuu huikeat näköalat neljään ilmansuuntaan. Aluksi varasimme kuitenkin vihkiajan Helsingin Vanhasta kirkosta, joka by the way on mielestäni yksi Helsingin kauneimpia kirkkoja, mutta suunnitelmien muututtua tämä Tuomiokirkon kappeli sopi meidän häihin loppujen lopuksi paljon paremmin. Näin jälkikäteen ajateltuna en vaihtaisi kappelia mihinkään toiseen vihkikirkkoon. Tunnelma oli intiimi ja erittäin rento ja varmaan jo tässä vaiheessa häät olivat meidän näköiset. Ainoa kappelin miinus on lyhyt alttarikäytävä, sen kirmaisi ehkä kahdessakymmenessä askeleessa, eli piti kävellä toooodella hitaaaasti.
Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)
Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)
Me saavuimme kaason ja valokuvaajan kanssa jo reilut puoli tuntia ennen vihkimistä kirkkolle ja sulhanen tuli bestmanin kanssa hetkeä meidän jälkeen. Kun morsiushuoneen ikkunasta näin vilauksen tulevasta miehestä koko juhlakomeudessaan niin sydän kyllä löi vähän extraa. ❤ Miehen sisko A oli suureksi avuksi ja oli hääpäivän aamuna käynnyt kukkakaupassa noutamassa hääkimpun sekä vieheet ja tuonnut ne kirkolle. Kaaso K sai tehtäväkseen jakaa vieheet sulhaselle, bestmanille sekä vanhemmille ja vastuulleen ohjustaa heitä asettamaan ne kauniisti.
Kun suurin osa vieraista oli saapunut kirkolle tuli isäni morsiushuoneeseen. Tässäkään vaiheessa en vielä jännittänyt yhtään- kumma kyllä! Isäkin vaikutti myös yllättävän ei-hermostuneelta, olin odottanut jotain aivan muuta. Pari minuuttia ennen kello viittätoista K antoi meille GO-merkin, ja niin lähdimmekin kulkemaan portaita ylös kohti kirkkosalia. Rappusissa odotimme sitten vielä hetken alkusoiton alkamista.
Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)
Olin heti alkumetreillä hylännyt kaikki Prinsessat, Kuulat sun muut perinteiset sisääntulobiisit (vaikka kauniita ovat!) ja myös pieni kirkkosali rajoitti musiikkivalintaa. Halusin jotain rauhallista, ja mielellään jotain edes vähän duuriin menevää. Toiveeni oli iki-ihana Secret Gardenin Serenade to Spring joka saa minut melkein itkemään aina kun kuulen sen, ja toisena vaihtoehtona Brewerin Marche Heroique. Nämä osoittautuivat kuitenkin kappelin pienille uruille liian haasteellisiksi ja päädyimmekin sitten kanttorin suosituksesta Telemannin La Graceen.
Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)
Musiikin alkaessa lähdimme siis kävelemään alttaria kohti ja isäni oli saanut tiukat ohjeet pelastaa minut jos laahukseni uhkaa jäädä kiinni johonkin. Itse en uskaltanut juuri katsoa vieraita saatika alttarilla odottavaa miestä koska pelkäsin tunnereaktiotani, eli ehkä siinä vaiheessa kuitenkin vähän jännitti. Vaihto, tai luovuttaminen meni sutjakkaasti. Jälkikäteen jäi harmittamaan etten halannut isääni siinä tilanteessa vaan nyökkäsin vaan kevyesti hänelle ennenkun annoin miehen johdattaa minut alttarille.
Itse vihkikaava seurasi sitä hyvin perinteistä lyhyttä 30 minuutin kaavaa. Meidät vihki kaste- ja rippipappini, joka tuntui mukavalta jatkumolta. Pappi onnistui mielestäni tehtävässään hyvin, hän puhui avioliitosta ja yhteensopivuudesta, ja toi mielestäni taidokkaasti esille myös meihin liittyviä juttuja. Sen lisäksi hän sai seurakunnan nauramaan monta kertaa, joka rentoutti tunnelmaa entuudestaan.
Vihkiseremonia oli ruotsiksi, mutta raamatunluvun kummi-isäni luki suomeksi. Tämä oli varmaan koko hääpäivän perinteisin kohta, koska valitsimme raamatunlukukohdaksi tuon ah niin kulutetun ja niin ihanan 1 korinttilaiskirjeen 13:luvun.
Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)
Tahtomisten, sormusten ja suudelman jälkeen sulhasen sisko sekä veli esitti kappaleen Ett liv för mig (Anders Edenroth). Tämän esityksen aikana meinasi ensimmäiset kyyneleet vierähtää. Ennen päätösmusiikkia lauloimme myös psalmin Gud se i nåd till dessa två, jonka sanat olimme myös liittäneet vihkiohjelmaan. Ulosmarssiksi mies valitsi Drottningholmsmusiken.
Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)
Ulos kirkosta oli tarkoitus astella saippukuplasateeseen, mutta kova tuuli vei lähes kaikki kuplat mennessään. Vinkkinä siis tuleville morsiamille,- varatkaa jotain kunnollista heitettävää. Sitä paitsi taisimme myös tulla ulos kirkosta n.s. väärin päin, minä sulhasen vasemmalla puolella eikä oikealla kuten kirkkoalttaria pitkin tultiin pois. No, nuo nyt olivat tuommoisia pieniä mokia… Huomasin asian itse vasta kuvia katselessani, ja kesti hetki ennen kun huomasin mikä niissä mättää. Kirkon ulkopuolella odotti jo toinen hääseurue joten nappasimme nopeasti ryhmäkuvan, jonka jälkeen kaaso ja bestman jäi ohjustamaan vieraita seuraavaan kohteeseen ja me lähdimme korkkaamaan skumppaa valokuvattavaksi lähiympäristöön….
thislovelyseptember.wordpress.com 