Meidän häät: Valokuvaus

dalex-154

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Me halusimme tavata hääpäivänä vasta kirkossa. Vihkimisen jälkeen olimme varanneet noin puolitoista tuntia valokuvausta varten, jolloin vieraille tarjoiltiin alkumalja cocktail hourin muodossa juhlapaikalla. Kesällä isäni sai kuitenkin idean järjestää vieraille vielä yllätysohjelmaa, joka paljastettaisiin heille vasta vihkimisen jälkeen; kierros Finnair Sky Wheelissä! Tämä pieni extranumero oli todella suosittu vieraiden joukossa ja olisi meistäkin ollut kiva päästä heidän kanssa pyörähtämään haha!

Valokuvaukseen olisi varmaan voinut varata jopa kaksi tuntia, aika meni tosi nopeasti ja kesti kuitenkin hetki ennen päästiin kuvausfiilikseen kiinni. Kuvauksissa olisi myös voinut olla hyvä olla joku extra käsipari mukana, nyt kaason nimittäin joutui lähtemään juhlapaikalle ja bestman vei vieraat maailmanpyörälle, joten oltiin miehen kanssa kahdestaan Elisen kanssa.

Olimme ennakkoon miettineet Elise-Anetten kanssa eri kuvauspaikkoja, ja päädyttiin kahteen paikaan; Tuomiokirkon ympäristö sekä Tähtitornin mäki. Vihkimisen jälkeen tehtiin siis pieni kunniakierros autolla Tuomiokirkon toiselle puolelle ja jätettiin auto ylätasanteen parkkipaikalle. Valitettavasti päivä tosiaan oli niin tuulinen että tuulensuojainen paikka oli lähes mahdoton löytää. Tuuli sekoitti hiukset, kaatoi skumppalasit, repi mekkoa, oli kylmä…. Nojaa, saatiin olosuhteisiin nähden pari oikein hyvää ja hauskaa kuva, mutta matka jatkui nopeasti Tähtitorninmäelle päin jossa päästiin edes vähän suojaan tuulelta.

Tähtitorninmäellä on jostain syystä aina todella kaunis valo ja niin myös meidän hääpäivänä. Luulen että parhaat kuvat tulivat täällä ja että joku täällä otetuista kuvista päätyy meidän kiitoskorttikuvaksi…. En julkaise meidän top-suosikkeja täällä blogin puolella vielä, koska kiitoskorttia tosiaan vielä mietitään, mutta tässä vähän esimakua lopputuloksesta.

dalex-158

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

dalex-161

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

dalex-179

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

dalex-181

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

…ja tässä vielä kuvatodiste siitä, miksi kaasonkäsiä saattaa tarvita kuvauksissa….

dalex-189

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Checklist: Häävalokuvaajan muistilista

Perjantaina tavattiin meidän häiden valokuvaaja. Elise on minulle entuudesta tuttu, hän on kuvannut minulle pari töihin liittyvää tapahtumadokumentointia ja meillä synkkaa hyvin. Pidän hänen tavasta työskennellä ja siitä että hän mihin tahansa tullessaan heti näkee mahdollisia kuvauskulmia ja -paikkoja. Jännäksi homman tekee se, ettei Elise ole aikaisemmin juuri kuvannut häitä… Luulen siis että meitä kaikkia jännittää kuvien lopputulos yhtä paljon! Toisaalta, eiköhän Fotofinlandia-kuvakilpailun finalistin kädenjälkeen voi luottaa?!

Tapaaminen meni loistavasti. Mietittiin yhdessä mahdollisia kuvauspaikkoja ja plan B;tä jos hääpäivänä saattaisi sataa. Kävimme myös katsomassa juhlapaikkaa sekä kirkkoa ulkoa ja mahdollisesti Elise tulee mukaan myös kirkkoharjoituksiin ollakseen hyvin valmistautunut.

Häät2014- ryhmässä Facebookissa käytiin keskustelua siitä, mitä pitäisi muistaa valokuvata häissä. Itse annoin Eliselle seuraavan listan (printattava ruotsinkielinen versio löytyy täältä.) Kaikkia tässä mainittuja juttuja ei ehkä tarvitse/ halua/ pysty kuvaamaan, mutta mielestäni tämä on aika kattava lista, jota voi sitten yhdessä valokuvaajan kanssa muokata itselleen sopivaksi.

VALMISTAUTUMINEN JA TÄRKEÄT YKSITYISKOHDAT

  • hääkutsu
  • mekko
  • kengät
  • korut
  • sormukset
  • morsiuskimppu
  • morsian valmistautuu
  • morsian äidin kanssa
  • morsian kaasojen kanssa
  • sulhanen valmistautuu
  • sulhanen isänsä kanssa
  • sulhanen bestmanin kanssa valmistautumassa

VIRALLISET KUVAT

  • morsian ja sulhanen yhdessä
  • morsian yksin
  • sulhanen yksin
  • morsian/ sulhanen juhlakulkueen kanssa (esim. morsiusneidot)
  • morsian/sulhanen vanhempiensa kanssa
  • morsian/ sulhanen isovanhempiensa kanssa
  • morsian/sulhanen kummivanhempien kanssa
  • morsian ja sulhanen morsiamen vanhempien kanssa
  • morsian ja sulhanen sulhasen vanhempien kanssa
  • morsian ja sulhanen kummankin vanhempien kanssa

VIHKIMINEN

  • vihkipaikka ulkoa ja sisältä
  • kirkko-ohjelma
  • vieraat saapuvat
  • vanhemmat ja isovanhemmat saapuvat
  • morsian saapuu vihkipaikalle
  • sulhanen saapuu vihkipaikalle
  • vihkimisen aikana esiintyvät muusikot
  • morsian astuu kirkkoon ja kävelee alttarille
  • sulhanen näkee morsiamen
  • sormusten pujottaminen
  • sormuslupaus
  • hääpari kävelee ulos kirkosta
  • ensimmäinen suudelma kirkossa/ kirkon portailla
  • riisin heitto/ saippuakuplasade
  • hääpari vihkipaikan edessä
  • hääpari ja vihkijä hääpaikan edessä
  • hääpari astuu autoon
  • hääpari lähtee vihkipaikalta

JUHLATUNNELMA

  • juhlapaikka ulkoa ja sisältä
  • vieraat saapuvat juhlapaikalle
  • lahjapöytä
  • kattaus
  • menukortti
  • juhlaohjelma
  • juhlatilan kukka-asetelma
  • vieraskirja
  • hääpari saapuu juhlapaikalle
  • onnittelumaljan kohotus
  • illallinen (lähikuvia ruoasta)
  • puheet
  • hääkakku
  • hääkakun leikkaus
  • bändi
  • häävalssi
  • morsian tanssii isänsä kanssa
  • vieraat tanssivat
  • hääpari lähtee juhlapaikalta

TÄRKEÄT RYHMÄKUVAT

  • ryhmäkuva jossa kaikki häävieraat mukana
  • ryhmäkuva jossa koko perhe (vanhemmat sisarukset yms.)

 

Toivottavasti tästä listasta on teille apua!

P.S eikö näissä Deidren Lynnin valokuvissa ole jotain ihanan satumaista Liisa Ihmemaassa-fiilistä? Minulta iso peukku!