Kihlasormuksen metsästys

Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt että mieheni oli suunnittellut kihlausta jo kauemmin. Syksyn aikana olimme kuitenkin remontti- ja muuttorumban keskellä melkein joulukuuhun saakka, jonka jälkeen tuli joulustressi ja se täydellinen hetki ei osunut kohdalle. Olin kuitenkin jo jonkin aikaa huomannut jääkaapissa olevan sampanjapullon, jonka tiesin miehen ostaneen työmatkalla. Jo siitä olisi ehkä pitänyt arvella jotakin…

Kun mies sitten uuden vuoden aattona polvistui ja kosi minua sain tilapäisen nalle-sormuksen. Olen nimittäin aika yksinkertainen korujen käyttäjä ja harvemmin käytän esim. minkäänlaisia sormuksia, saatika sitten jommankumman käden nimettömässä. Toisin sanoen miehellä ei ollut mitään hyvää sormusta josta mallata sormuksen kokoa. Niinpä lähdimme uuden vuoden toisena päivänä sormusostoksille. Silloin haaveilin vielä jostakin pienestä sirosta ehkä maximissaan yksikivisestä sormuksesta, mutta mitenkäs siinä sitten kävikään….

Olin aikaisemmin ajatellut että kihlasormus on se yksinkertaisempi sormus, ja hääpäivänä sen kaveriksi saa sitten kunnon kiven. Jotenkin mieli kuitenkin tämän yhden päivän metsästyksen aikana muuttui, ja tottakai myös sillä, että täydellinen sormus löytyi, oli osuutta asiaan. Näin jälkikäteen onkin ehkä kivempi että valittiin jenkkityylisempi kihlaus (eli näyttävä kihlasormus) koska onhan se niin, että kihloihin mennessähän kaikki ovat ihan innoissaan tiedustelemassa no minkälainen sormus?!

Vaikka jossakin takaraivossa oli (mukamas) selkeä kuva siitä täydellisestä sormuksesta päätin kuitenkin avomielisesti kokeilla eri malleja. Kriteerini olivat a) valkokultainen sormus b) ettei sormuksessa saa olla isoja kiviä jotka voisivat olla tiellä arkiaskareissa tai semmoinen että se tarttuu joka paikkaan esim. sukkahousuihin, hanskoihin, hiuksiin….

Kiersimme noin kymmenen kultasepänliikettä Helsingin keskustassa, ja se täydellinen sormus löytyi lopulta liikkestä jossa myytiin myös vintage-koruja. Tästä valikoimasta löysin sitten sen täydellisen yksilön; valkokultaisen  ja viiden (!) kiven aarteen. Mies nauroi että hän on nyt sitten ostannut seuraavaksi viideksikymmeneksi vuodeksi avio-onnea (joku uskomus siitä että miehen on ostettava vaimolleen joka kymmenes vuosi timantteja jotta avio-onni säilyisi?)

 Pidän ajatuksesta että sormuksellani on ollut aikaisempi elämä, se kuulunut joskus jollekin ja syystä tai toisesta se etsi uutta omistajaa. Minulle sormus on täydellinen ja mitä enemmän sitä katselen sitä ihanammalta ja omalta se tuntuu. Sormus on myös osoittautunut todella helpoksi sormukseksi, kertaakaan en ole rikkonut sukkiksia tai raapinut itseäni tai muita. 🙂

Vihkisormuksia olemme alkaneet silmäillä silleen pikkuisesti. Miehelläni ei ole vielä edes kihlaa, ja mietimme vähän josko hankkisimme samanlaiset valkokultaiset vihkisormukset. Sekin voisi olla kiva ajatus, että vihkisormukset olisivat identtiset ja sillä tavalla sitoisi meidät ja liittomme yhteen.

…Paras lähetän mies yksin vihkisormuskaupoille, koska ilmeisesti minuun ei voi timanttien keskellä luottaa, I might go crazy hehe.

Minkälaisia kihlasormus-kokemuksia teillä on? Saitko sen ihanan täydellisen kosinnan yhteydessä, vai saitko itse valita? Kumpi sormus kuuluu sinun mielestä olla se näyttävämpi, vai onko sillä mitään väliä?