Meidän häät: Vihkiminen

Kukat; Inbloom Kuva: Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Meidät vihittiin Helsingin Tuomiokirkon kappelissa, joka siis sijatsee torilta katsottuna Tuomiokirkon oikeanpuolisessa paviljongissa. En ollut tietoinen koko kappelin olemassaolosta ennen viime tammikuuta, jolloin kotiseurakuntaani sihteeri esitteli kappelin loistavana vihkipaikkana hieman pienemmille häille. Kappeliin mahtuu 70 henkeä, ja itse kirkkosali sijaitsee paviljongin toisessa kerroksessa, josta avautuu huikeat näköalat neljään ilmansuuntaan. Aluksi varasimme kuitenkin vihkiajan Helsingin Vanhasta kirkosta, joka by the way on mielestäni yksi Helsingin kauneimpia kirkkoja, mutta suunnitelmien muututtua tämä Tuomiokirkon kappeli sopi meidän häihin loppujen lopuksi paljon paremmin. Näin jälkikäteen ajateltuna en vaihtaisi kappelia mihinkään toiseen vihkikirkkoon. Tunnelma oli intiimi ja erittäin rento ja varmaan jo tässä vaiheessa häät olivat meidän näköiset. Ainoa kappelin miinus on lyhyt alttarikäytävä, sen kirmaisi ehkä kahdessakymmenessä askeleessa, eli piti kävellä toooodella hitaaaasti.

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Me saavuimme kaason ja valokuvaajan kanssa jo reilut puoli tuntia ennen vihkimistä kirkkolle ja sulhanen tuli bestmanin kanssa hetkeä meidän jälkeen. Kun morsiushuoneen ikkunasta näin vilauksen tulevasta miehestä koko juhlakomeudessaan niin sydän kyllä löi vähän extraa. ❤ Miehen sisko A oli suureksi avuksi ja oli hääpäivän aamuna käynnyt kukkakaupassa noutamassa hääkimpun sekä vieheet ja tuonnut ne kirkolle. Kaaso K sai tehtäväkseen jakaa vieheet sulhaselle, bestmanille sekä vanhemmille ja vastuulleen ohjustaa heitä asettamaan ne kauniisti.

Kun suurin osa vieraista oli saapunut kirkolle tuli isäni morsiushuoneeseen. Tässäkään vaiheessa en vielä jännittänyt yhtään- kumma kyllä! Isäkin vaikutti myös yllättävän ei-hermostuneelta, olin odottanut jotain aivan muuta. Pari minuuttia ennen kello viittätoista K antoi meille GO-merkin, ja niin lähdimmekin kulkemaan portaita ylös kohti kirkkosalia. Rappusissa odotimme sitten vielä hetken alkusoiton alkamista.

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Olin heti alkumetreillä hylännyt kaikki Prinsessat, Kuulat sun muut perinteiset sisääntulobiisit (vaikka kauniita ovat!) ja myös pieni kirkkosali rajoitti musiikkivalintaa. Halusin jotain rauhallista, ja mielellään jotain edes vähän duuriin menevää. Toiveeni oli iki-ihana Secret Gardenin Serenade to Spring joka saa minut melkein itkemään aina kun kuulen sen, ja toisena vaihtoehtona Brewerin Marche Heroique. Nämä osoittautuivat kuitenkin kappelin pienille uruille liian haasteellisiksi ja päädyimmekin sitten kanttorin suosituksesta Telemannin La Graceen. 

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Musiikin alkaessa lähdimme siis kävelemään alttaria kohti ja isäni oli saanut tiukat ohjeet pelastaa minut jos laahukseni uhkaa jäädä kiinni johonkin. Itse en uskaltanut juuri katsoa vieraita saatika alttarilla odottavaa miestä koska pelkäsin tunnereaktiotani, eli ehkä siinä vaiheessa kuitenkin vähän jännitti. Vaihto, tai luovuttaminen meni sutjakkaasti. Jälkikäteen jäi harmittamaan etten halannut isääni siinä tilanteessa vaan nyökkäsin vaan kevyesti hänelle ennenkun annoin miehen johdattaa minut alttarille.

Itse vihkikaava seurasi sitä hyvin perinteistä lyhyttä 30 minuutin kaavaa. Meidät vihki kaste- ja rippipappini, joka tuntui mukavalta jatkumolta. Pappi onnistui mielestäni tehtävässään hyvin, hän puhui avioliitosta ja yhteensopivuudesta, ja toi mielestäni taidokkaasti esille myös meihin liittyviä juttuja. Sen lisäksi hän sai seurakunnan nauramaan monta kertaa, joka rentoutti tunnelmaa entuudestaan.

Vihkiseremonia oli ruotsiksi, mutta raamatunluvun kummi-isäni luki suomeksi. Tämä oli varmaan koko hääpäivän perinteisin kohta, koska valitsimme raamatunlukukohdaksi tuon ah niin kulutetun ja niin ihanan 1 korinttilaiskirjeen 13:luvun.

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Tahtomisten, sormusten ja suudelman jälkeen sulhasen sisko sekä veli esitti kappaleen Ett liv för mig (Anders Edenroth). Tämän esityksen aikana meinasi ensimmäiset kyyneleet vierähtää. Ennen päätösmusiikkia lauloimme myös psalmin Gud se i nåd till dessa två, jonka sanat olimme myös liittäneet vihkiohjelmaan. Ulosmarssiksi mies valitsi Drottningholmsmusiken.

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Elise-Anette Kokkonen (ethän kopio kuvaa luvatta!)

Ulos kirkosta oli tarkoitus astella saippukuplasateeseen, mutta kova tuuli vei lähes kaikki kuplat mennessään. Vinkkinä siis tuleville morsiamille,- varatkaa jotain kunnollista heitettävää. Sitä paitsi taisimme myös tulla ulos kirkosta n.s. väärin päin, minä sulhasen vasemmalla puolella eikä oikealla kuten kirkkoalttaria pitkin tultiin pois. No, nuo nyt olivat tuommoisia pieniä mokia… Huomasin asian itse vasta kuvia katselessani, ja kesti hetki ennen kun huomasin mikä niissä mättää. Kirkon ulkopuolella odotti jo toinen hääseurue joten nappasimme nopeasti ryhmäkuvan, jonka jälkeen kaaso ja bestman jäi ohjustamaan vieraita seuraavaan kohteeseen ja me lähdimme korkkaamaan skumppaa valokuvattavaksi lähiympäristöön….

Tahdon-ilta Kallion kirkossa

Eilen osallistuimme Kallion kirkossa järjestettyyn Tahdon-iltaan. Helsingin seurakunnat järjestävät näitä iltoja ymmärtääkseni eri kirkoissa pari kertaa vuodessa. Kutsut iltoihin lähtevät aina sen vuoden kirkossa vihittäville hääpareille.

Illan tarkoitus on vastata vihkiparien yleisempiin mieltä askaruttaviin kysymyksiin. Reilun tunnin mittaisen tiiviin infopaketin aikana käytiin läpi vihkikaavaa Kallion kirkon pappi Ilkka Sariolan johdolla. Hän kertoi mitä kirkossa tapahtuu ja missä vaiheessa. Sen lisäksi hän kertoi erilaisista vaihtoehdoista mistä vihkikaava voi koostua. Jossakin kohdissa voi vähän luistaa hän kertoi, esimerkiksi luulen että me skipatan kysymysten jälkeiset sormuslupaukset. Minä en kuitenkaan oppisi sitä ulkoa ja sen mikä ehtisin oppia unohtaisin jännityksessä.

Saimme myös kuulla otteita yleisimmistä sisääntulo- ja ulosmarsseista sekä välimusiikista. Siellä me sitten istuttiin noin 30 muun parin kanssa ja pidettiin levyraatia suosikkibiiseistä hehe. Kanttori Sirkka-Liisa Jussila soitti muun muassa Bachia, Mendelssohnia ja Kuulaa. Taisin kuiskata sulhaselle jossain vaiheessa että joku Ruusunen unohdetaan sitten heti, kaikilla on se, sitä en halua! Mutta kotiin tullessa kun aloin kuuntelemaan kappaleita uudestaan Turun Mikaelinseurakunnan kanttorin Marko Hakanpään häämusiikkisivuilta (yleinen häämusiikkinäytteiden+ nuottien go to place) aloin jotenkin lämmetä Ruususellekin uudestaan. Loppuillan kuuntelin sitten erilaisia kappaleita Markon sivuilta. Minua miellyttää Ruususen lisäksi ne vähän tuntemattomammat kappaleet, kuten esim. Marche Heroique ja Toccata hymni 265. Pääasia on että sisääntulo on juhlava mutta rauhallinen, ulosmarssi saa olla vähän räväkkäämpi ja nopeatempoisempi. …eli tämä asia siirtynee vielä mietintämappiin.

Kirkon jakamassa lehtisessä löytyi esimerkki koko vihkikaavasta ja sen lisäksi siellä oli esimerkkikohtia raamatunlukua varten sekä erilaisia vaihtoehtoja yhteisvirsistä.

Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille osallistumaan Tahdon-iltaan jos vaan mahdollista. Saman infon saa toki varmasti myös omalta papilta,  seurakunnaltaan tai viimeistään kirkkoharjoituksissa, mutta minusta tämä oli kiva meille vihkipareille järjestetty oma tilaisuus. Minulle on jotenkin tärkeää että tiedän ennakkoon mitä tulee tapahtumaan (control freak?). Tämän takia Tahdon-ilta oli ainakin minulle hyvä briiffaus. Nyt pystyn paremmin ennakoimaan ja hahmottamaan tilanteen kulkua ja ehkä sen myötä myös rentoutumaan enemmän vihkimisen aikana.