Tällä hetkellä mennään aika sata lasissa niin töissä kun muuallakin. Sen lisäksi nämä ihanat kesäsäät ovat hellineet meitä jo monta päivää putkeen ja vapaa-aika onkin mennyt valkoisia sääriä grillaillen skumppaa jouden. Mökillekin ehdittiin edestakasin perjantai-iltapäiväksi puuhailemaan. Erinomainen tapa rentoutua arkikiireiden lomassa!
Huomaan kuitenkin että mitä enemmän tekemistä riittää ihan vaan arkihommissa, sitä enemmän myös häästressihirviö nostattaa päätään. Murehdin soittamattomia puheluita, tekemättömiä asiota ja päätöksiä, ja samalla en saa mitään aikaiseksi! Tiedän tämän olevan vähän turhaa itsensä hässäämistä joka ei johda mihinkään positiiviseen, mutta mitä sille voi kun ajatukset lähtevät omille raiteille?
Eilen oli kuitenkin hieman erilainen hääsuunnittelupäivä. Tai ”hääsuunnittelupäivä”- henkistä valmistautumista lähinä. Kävimme nimittäin isäni kanssa häävalssikurssilla! Minä lähdin hommaan enemmänkin moraaliseksi tueksi, ja seuraan liittyi myös äitini ja veljeni (sulhanen on ulkomailla joten hänen tanssipreppaus koittanee elokuussa).
Suuntasimme siis helteistä huolimatta Helsingin Käpylään Anna Sainilan tanssikoululle. Meillä kävi hyvä tsägä, kaksi muuuta kurssille ilmoittautunutta paria jäivät sairastapauksen/ työkiireiden takia pois, joten saatiin Anna kokonaan itsellemme puoleksitoista tunniksi!
Tutustuin Annaan samaan aikaan kun hänen tanssikoulunsa Anna Palaa! avasi ovensa samassa talonyhtiössä jossa silloin asuimme. Entiselle kilpatanssijalle tämä oli ihan lottovoitto ja kävinkin syksyn aikana pariin otteeseen Anna lattaritanssitunneilla.
Oulusta kotoisin olevalla Annalla on kattava tanssitausta. Hän on saavuttanut urallaan Suomen menestyksekäinpänä junioritanssijana viisi Suomen mestaruutta, pohjoismaiden mestaruuden ja junioreiden maailman arvostetuimman kilpailun, Junior Blackpoolin pronssimitalin. Anna on myös tuttu kasvo Tanssii tähtien kanssa-ohjelmasta, jossa hän on opettanut ja kilpaillut Eppu Salmisen, Jimi Pääkallon ja Sami Hedbergin kanssa. Tanssiopetustyön lisäksi Anna esiintyy tanssiproduktioissa Suomessa ja ulkomailla ja kiertää maailmaa legendaarisen rock-yhtye Leningrad Cowboysin riveissä.
Kurssin aikana meidän pieni porukka edistyi jo valssin vasempaan käännökseen asti, mutta aloitimme ihan perusteista. Isäni nimittäin tanssii valssia, tangoa ja sambaa samoilla askelilla ja samaan rytmiin, joten lähtökohdallisesti tehtävää riitti. 😉 Ensiksi etsimme kehosta valssin tyypillistä kolmijakoista rytmiä sekä nousuja ja laskuja. Sen jälkeen siirryimme valssin perus-neliöön, ja kun tämä homma onnistui parin kanssa niin aloimme pikkuhiljaa lisäämään liikelaajuutta ja kääntämään neliötä. Siihen lisättiin liikkuva vaihtoaskel ja johan pääsimme tanssin pyörteisiin! Puhuimme myös kuinka tärkeä tehtävä miehellä on viedä kunnolla ja antaa selkeitä signaaleja kuitenkaan kiskomatta ja repimällä hysteerisesti, samalla kun naisen on pakko antautua vietäväksi ja aina odottaa nano-sekunnin verran mieheltä tulevaa signaalia.
Kesäkuussa Anna järkkää vielä yhden häävalssikurssin Käpylän valoisalla studiolla. Kurssi järjesteteään lauantaina 7.6 kello 14-15.30 (30 €/ henk.) ja se on avoin niin hääpareille kun esimerkiksi vanhemmille, kaasoille ja bestmaneille jne. Voin erittäin lämpimästi suositella Annaa tanssiopettajaksi, iloisempaa ja remseämpää opettajaa saa varmasti etsiä!