Näin päädyimme hääpäiväämme

kuva treffivuosipäivältä 2013

kuva treffivuosipäivältä syyskuussa -13

Olemme aina sulhasen kanssa puhuttu, että jos häitä joskus vietetään niin ne järjestetään johonkin muuhun vuodenaikaan kun keskellä kesää. Tämä ihan vain sen takia että itse laskimme saavamme enemmän perhettä ja tuttuja kasaan muina vuodenaikoina kun kesällä. Kihlauksen jälkeen päätimme nopeasti, että haluamme mennä jo tämän vuoden aikana naimisiin. Keväthäitä ei voitu kuvitellakaan ihan jo järjestelysyistä ja kesähääajatus tosiaan skipattiin jo ennenkuin sitä edes oltiin ehdotettu. Näin ollen jäljelle jäi syys- tai talvihäät.

Kun soitin ensimmäisen kerran omaan seurankuntaani kysyäkseni miten kirkkovaraus tehdään, oli kaikki päivämäärätoiveet vielä oikeastaan ihan auki. Olin ajatellut että seurakuntasihteeri antaa minulle pari päivämääräehdotusta ja pari kellonaikaa eri kirkkoihin josta voisimme sitten vielä jutella kotona ja miettiä tarkemmin. Sihteeritäti kuitenkin heti ensitehtäväkseen, kun oli tarkentanut että tarkoitan vuotta 2014, enkä vuotta 2015, kysyi oliko meillä jo toivottu päivämäärä tiedossa. Siihen vastasin sitten sen ainoan päivän josnka olimme edes ohimennen maininnut täällä kotona. Ja meidän (silloisessa) suosikkikirkossa oli vielä yksi vihkiaika varattavissa tälle lauantaille!

Hääpäivämme on meille entuudestaan jo tuttu juhlapäivä. Tällöin vietämme nimittäin meidän ensitreffejen neljättä vuosipäivää. 🙂 (Tai no melkein ainakin, tämä päivämäärä olisi täydellisimmillän syyskuussa 2015, jolloin päivä osuu lauantaille.) Tänä vuonna luulen siis että meidän vuosipäivätreffejen perinne; kahvit ravintola Salutorgetissa ja pieni kävelylenkki Kruunuhaassa, jää väliin.

Meillä on käynnyt valtava tuuri juuri tämän päivämäärän kanssa – kaikesta sähläämisesta huolimatta. Useinhan hääpäivä määrääntyy sen mukaan mitä vapaita juhlapaikkoja, vihkiaikoja yms löytyy. Meidän päivämäärä ei myöskään ole mikään mielenkiintoinen numeroleikki, ja se ajoittuu häätäyteisempien kesäkuukausien ulkopuolelle. Mitä enemmän suunnittelemme päivää ja haaveilemme siitä, sitä enemmän tunnen että tämä on se täydellinen päivä. Jollakin tavalla se on yhdenlaisen ympyrän sulkeutuminen, ensitreffeista alttarille, ja samalla päivä merkkaa jonkin aivan uuden alkamista.

 

….ja sulhanen on tyytyväinen kun treffivuosipäivä ja hääpäivä on (melkein) sama- vähemmän muistettavaa 😉