Hääkampaus

Kirjoittelin tässä postauksessa hieman ajatuksia häihin liittyvästä ulkoisesta kaunistautumisesta ja nyt ajattelin hieman jatkaa samaa aihetta ja kirjoittaa hääkampaus-ideoista.

Tällä hetkellä hiukseni ovat ihan mukavan pituiset, pikkasen olkapäiden yli. Monien vuosien aikana vaalensin hiuksia, mutta viimeisen vuoden aikana olen onnistuneesti kasvattanut omaa hiusväriä takaisin. Se meni loppujen lopuksi aika mutkattomasti ombre-värjäystrendin siivellä, ja tässä kevään aikana kampaaja värjäsi sitten loput blondit latvani n.s. oman värisiksi, eli vaalean ruskeaksi. Sen lisäksi että olen siis ottanut taukoa hiusten jatkuvasta värjäämisestä olen myös keväästä lähtien vähentänyt hiustenkuivaajan, suoristusraudan ja muotoilutuotteiden käyttöä sekä panostanut kosteuttaviin ja hoitaviin hiustuotteisiin. Kesä tottakai jätti omat jälkensä, mutta loman jälkeen aurinkon tekemä vaaleampi lopputulos on ainakin luonnollisen ja terveen näköinen. Nyt hiukseni voivat paaaljon paremmin (vaikkakin niitä edelleen irtoilee vähintään sata hiusta päivässä) ja minäkin olen tottunut tähän luonnolliseen omaan hiusväriin. Moni uudempi tuttavuus onkin ihmetellyt hiusväriäni, koska ilmeisesti luoneeltani olen enemmän blondi kun brunetti…Mitä ilmeisemmin meidän häissä nähdään kuitenkin enemmän tummahiuksinen morsian kun vaalea semmoinen. Tämä väri tuntuu omalta ja se sopii ihonväriini sekä silmiini.

Olen melkoisen varma siitä, että haluan häihin semmoisen kampauksen jossa hiukset ovat kokonaan kiinni. Melkein kamalinta mitä tiedän on nimittäin hiukset, jotka liimaantuvat hikiseen niskaan/ roikkuvat silmillä – minulla on harvoin hiukset auki ja silloinkin hiuskriisiä varten aina vara-ponnari lompakossa. Häihin olen ajatellut jonkinnäköistä niskanutturaa. Haluan sivujakauksen mutta jotenkin meidän on varmistettava ettei kampaus lähde purkaantumaan niin että loppuillasta saan sutia hiussortuvia naamalta. Tukassa saisi mielellään olla pikkasen volyymia päälaella, ja olla sopiva välimuoto sliipatun simppelin ja hieman rennomman boheemin nutturan välillä. Kamppailu hunnun, hiuskorun ja kukan välillä jatkuu (hiuskoru johtaa)…

Minkälaisia ”vaatimuksia” teillä on juhlakampakselle?

4 thoughts on “Hääkampaus

  1. Minun toiveeni oli sellainen nuttura, joka pysyy ryhdikkäänä koko päivän. Kampaajani onnistui täydellisesti 🙂 Kunhan saan kuvia kuvaajalta, alan laittaa postauksia päivästä, joissa sitten kampauskin näkyy. Itselläni on myös oma väri, mutta laitettu raitoja vähän elävöittämään. Omalla värillä hiusten kunto on kyllä paras 🙂

    • Iih, odotan NIIN innolla kuvia teidän häistä!

      Olen menossa tässä vielä ennen häitä kampaajalle, joten pakko kai silloin kuunnella ammatti-ihmisen mielipidettä, mutta tuohon blondikierteeseen en taida nyt ihan heti tältä istumalta lähteä uudestaan…

  2. Jag kommer att ha en ganska lös uppsättning, jag är igen sån att jag älskar när det hänger lite slingor här och där. Och en hel del volym kommer det förstås att vara med lite flätor här och där 🙂 Jag testade en slöja förra veckan men det såg helt sjukt ut på mig 😀 Så gick till blombutiken och förbeställde lite blommor att ha i håret i stället 🙂

    • De e så olika från människa till människa! Jag vet att om jag sku ha en lös uppsättning eller håret löst så sku det i slutet av kvällen vara en flotig platt i ögonen hängande kalufs. Very nice speciellt i bröllopsfoton. 😉 Alltså slöja ger så fina bilder, men jag tror det gör mig lite för blek och nunna-liknande. Känns bara…fel…på nåt sätt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s